AITTOKALLIOT 

Aittokalliot keväällä 2005.                                  Kuva Pekka Raukko

Aittokalliot ovat olleet iät ja ajat suosittu uima- ja leikkipaikka. Monet "lapsuuden kesien" muistoista liittyvät juuri tänne. Nykyisin kalliot ovat kesämökin rantana.
Niinpä ei ole ihme, että Aittokalliot ovat saaneet oman laulunsa. Tekijät ovat löytyneet aivan lähiseudulta; Esko Kousa Vittaojalta ja Risto Laiho Kyröstä. Laulu on Riston Laihon tekemältä kokoelmalta, johon hän on laulanut sekä omia sävellyksiään että vanhoja laulelmia. joita hän on Kyrön seudulla ..."korva tarkkana kuunnellen merkinnyt muistiin renkien ja piikojen ja muiden kotini lähistöllä asuneiden henkilöiden, ajat sitten manan majoille menneiden, laulamina."
Kasettia tai CD:tä voi kysellä Ristolta:

Klikkaa laulun nimeä niin kuulet Riston esityksen.


 

            AITTOKALLIOLLA   säv. Risto Laiho  san. Esko Kousa

Kun mä kerran väsyneenä nojatuoliin jäin,
niin jo kohta Seulan Pohjan edessäni näin.                 
Tunnen, että jalkojeni alla jälleen on
paljas pinta Iso-Ruhmaan rantakallion.
Etuvasemmalta siitä Ukonniemen nään,
Aittolahti sivustalla oikeen olkapään.
Peilailevat pikkulahdet niemen Haravaisen,
rantasipin siivet luona saaren Satulaisen.
Saaren takaa sorsapari piiloon sukeltaa,
kortteen juurta piisamilla posket mukeltaa.
Uiton suuntaan katseellani myöskin retken teen,
on kuorikasa juossut siellä terään petkeleen.
Kevyt kesän tuuli leikkii hetken hurmaten,
tuoreen pihkan tuoksun tunnen hurmaan huumaten.

Ajan myötä moni kerran naputtanut on
kirjaimensa pintaan rantakallion.
Saanut pian jälkeen äidinmaitonsa
ikuisesti pysyväisen uimataitonsa.
Sukkelasti sukeltanut parveen salakkain,
jollain on muistoissansa haukivaari vain.
On koukku joskus irronnutkin takaa leukaluun,
jäänyt tukevasti oksaan leppäpuun.
Mikäs minä muista tässä kertojaksi oon,
katselen vain kalliolta ilta-aurinkoon.
Nään tukkipojan puomiltansa keksein harppaavan,
pöllilautan  Siikavata kohti varppaavan.
Kevyt kesän tuuli leikkii hetken kruunaten,
tuoreen pihkan tuoksun hurmaan huumaten.

Eino Kousa 31.5 1994.

 

PALAUTE