Kruununkallio
Lasten ja nuorten kokoontumispaikka oli Huhdasjärvellä Urpasen
luoteispuolella Kruununkallio. Kruununkalliolla ei harrastettu
piirileikkiä niin kuin Hyrrykalliolla, vaan oltiin vain vapaasti ja
tavattiin pyhäilloin toisia nuoria ja kisailtiin muuten. Kerran
Hartolan nuoret marssivat oikein kulkueena punaista lippua kantaen läpi
kylän Kruununkalliolle Kansainvälistä laulaen vapaussodan aikoihin. Ei
silloinkaan mitään tappelua tullut kylien välille. Kruununkallion
kokoontumiset eivät saavuttaneet Hyrrykallion laajuista suosiota.
Nimestä
Kruununkallio perimätieto, kai lasten suussa syntyneenä, kertoo että
siinä olisi kerran kulkenut Ruotsin ja Venäjän raja.
Kun alakoulu oli Sulkavassa, lapset käyttivät kalliota leikki- ja
mäenlaskupaikkana. Tekijä oli se, joka laski Kruunukalliosta alas
saunan ja isojen koivujen välistä.
Kruununkallion kupeessa oli Huhdasjärven viimeinen savutupa. Alkuaan
oli asumus ollut saunana, mutta oli sitten muutettu savutuvaksi. Selma
Kajander lapsineen asui siinä vuoteen 1939 saakka. Asumuksessa oli vain
yksi huone ja sisäänlämpiävä kiuas. Sodan jälkeen tupa hajotettiin ja
käytettiin polttopuiksi.
Kymenlaakson osakunta piti 1951 kesäjuhlansa Kruununkalliolla.
Osanottajat olivat majoitettuina lähitalojen aittoihin ja kamareihin.
Seppo Kammonen
: Huhdasjärvi- Vesala Kyläkirja
1995 s.96
|