JAALAN PERINNEPIIRI  2003 -

 Perinnepiirin tapahtumia ja   muita uutisia.

Ihmiselämän eräs suloisen katkera ominaisuus on se, että menneisyyden määrä kasvaa jatkuvasti. Muistitiedon, juttujen, kertomusten ja tarinoiden merkitys menneisyyden hahmottamisessa on elintärkeä. Inhimillinen todellisuus on tarina, jota kerrotaan loppumattomasti. Se elää ja muuttuu sukupolvien myötä.

Jaalan perinnepiiri kokoontui ensi kerran kesällä 2003. Tarkoitus oli kokoontua kuusi kertaa ja kerätä taustatietoja Nuorisoseuran Jaalan historiaa esittelevään kesänäytelmään, joka esitettiinkin seuraavana (2004) kesänä. Veskansan vaiheita eli Pyörylän Anna uni - oli yleisömenestys ja moni perinnepiiriläisistäkin osallistui näytelmään kuka näyttelijänä kuka lainaamalla vanhaa Kuplavolkkaria. Näytelmän jälkeen ryhmä kokoontui uudestaan ja siitä lähtien on kokoonnuttu Työväenopiston alaisuudessa kerran kuukaudessa.

Perinnepiirin toiminnassa, ainakin Jaalassa, tulosvastuullisuus on tietoisesti unohdettu. Kyse on ryhmän kokoontumisesta, yhdessäolosta ja tarinoista. Aiheet rönsyilevät kuin ihmisen mieli; tartutaan sanaan tai muistoon, joka putkahti toisen tarinan sisältä ja näin jatketaan. Kaksituntinen vierähtää kuin siivillä.

Perinnepiirin toiminta Työväenopiston alaisuudessa hiipui ajan ja ajan myötä loppui kokonaan.

Jaalan kotiseutuyhdistys päätti jatkaa perinnepiirin toimintaa syksyllä 2015. Osanotto on ollut talvella kiitettävää, joka kokoontumisessa on ollut 12-15 henkilöä.

Nettisivutkin katosivat pariin kertaan ylläpitäjän puuttuessa, maksut jäivät maksamatta ja sivut poistettiin palveluntarjoajan toimesta. Myös hakkerit saivat hävitettyä sivut pari kertaa. Juha Salmisen tekemät uudet Perinnepiirin sivut katosivat näissä myllerryksissä. Kotiseutuyhdistys sai kuitenkin pelastettua vanhemman version sivuista ja linkitti sen omille sivuileen.

Sivuja täydennetään mahdollisuuksien mukaan.


 

 

 

 

   PALAUTE
 

 


Syksyn 2017 kokoontumiset
klo 17.00 tiistaisin. Paikka on vielä avoin, ilmoitetaan myöhemmin.

 26.9.2017

 31.10.2017

 28.11.2017

 19.12.2017


Ohessa pari vanhaa kuvaa perinnepiirin  kokoontumisesta Paljakasta.