NIEMISEN KAUPPA


Niemisen kauppa 1920. Kauppias Teodor Nieminen. Asiakkaina Aino ja Marja Nurminen.
Kauppa toimi vuosina 1900-1942.

Vuonna 1920 oli tavaroiden teollinen massatuotanto vasta alkamassa Yhdysvalloissa eikä nykyisestä massakulutuksesta ollut tietoakaan; elettiin vielä pitkälle omavaraistaloudessa ja itse tekemistä arvostettiin.

Alla olevasta ilmoituksesta vuoden 1920 puhelinluettelosta voi vielä aistia ettei ostetuilla tavaroilla ollut samanlaista asemaa arkielämässä kuin nykyään. Listasta voi päätellä mitä löytyi myös Niemisen kaupan hyllyistä.