Komea mäki saavuttaessa kylälle Hartolan suunnasta. Nimen kerrotaan tulleen oudoista äänistä, mölinästä, joita kyläläiset ovat aikojen kuluessa Mölövuoren uumenista kuulleet. Ansalahtelaiset tietävät Mölövuoren sinisen. Se on taivaan väri nimenomaan Mölövuoren päällä. Sen sanotaan olevan kauniimpi ja kirkkaampi kuin tavallinen taivaansini. Kuvassa Mölövuori ja sen sininen. |
|
Markkinajärvi Kylän
keskustassa sijaitseva lampi, jonka rannoilta aikoinaan |
Myrkkypytynmäki Tien vieressä, Mölövuoren alapuolella, oli AIV-rehumonttu, jolle koululaiset antoivat pahasta hajusta johtuvan nimen. Kun rehun pito lopetettiin, niin monttuun haudattiin kotieläinten raatoja eikä haju ainakaan parantunut. Monttu jäi aikanaan tien alle. |