Mammanpellot
eli Tervamamman mökin paikka
Tervamamma, oikealta nimeltään
Emilia Wekman oli persoonallisuus, joka ilmestyi Jaalaan 1900-luvun
alun kuohuvien vuosien aikana. Puhuttiin Venäjän emigranteista.
Perhe asui köyhissä oloissa Nisuksen tienristeyksen
lähettyvillä, mutta mamma oli tarmokas nainen ja hän tuli tutuksi
jaalalaisille erikoisine myyntivaunuineen, joiden uumenista moni
vanha jaalalainen muistaa saaneensa ensimmäiset karamellinsa
tai pumpernikkelinsä , kuten esim. Kirsti Nuolivaara s. 1915
os. Lemminkäinen vuonna 2003 perinnepiirille
lähettämässään terveisissä muistelee.
Mamma muistetaan varsin suorasukaisena nais-immeisenä, joka ei kielen
käytössä miehiä aristellut eikä ainakaan jäänyt heille toiseksi ehkäpä
elämän kovat koettelemukset olivat muokanneet mammaa.
Mammasta jäi lukuisia kertomuksia ja sanontoja, joista ehkäpä parhaiten
levisi Jaalaan monimielinen sanonta : "Maailma on avara kuin
Tervamamman tavara"
|

Tervamamma eli Emilia Wekman vaunuineen on eräs tarinoihin
elämään jäänyt persoona 1900-luvun alkupuoliskolta.
Kuva JKA
Takaisin kuvagalleriaan
|