Jaalan kotiseutuyhdistys ry


Siikavan museoaitta


Siikavan kylämuseo toimii Siikavan Iiskolan aitassa, joka on maalaamaton kaksikerroksinen luhtiaitta. Aitta on alkuaan tehty vilja-aitaksi ja on kaksiosainen. Sen vanhimman osan on arveltu olevan 1700-luvulta, koska katonrajassa on vielä ns. riistaorret. Aitta sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Kylätie on siirretty kulkemaan aitan etupuolelta.

Entisen Siikavan Iiskolan talon pihapiiristä on jäljellä vain tämä aitta. Iiskolan talo jäi tyhjilleen vuonna 1930. Seuraavana vuonna talossa aloitti toimintansa vastaperustettu Siikavan kansakoulu. Koulu siirtyi pois Iiskolasta 1938, jonka jälkeen talossa oli vain tilapäisasukkaita. Talo purettiin 1959 keväällä.

Taiteilija Tapani Lemminkäinen ehdotti 1960-luvun alussa aitan museoimista. Museo avajaisia vietettiin 21.7.1968. Esineistö koostuu pääosin Lemminkäisen ja postinkantaja Sulo Perttulan keräämistä talonpoikaisista työ- ja tarvekaluista. Esineitä on noin 250. Rauno Kukkola lahjoitti museon 1983 Jaalan kotiseutuyhdistykselle. Museoaitan toiminnasta ja esittelystä vastaa nykyisin Siikavan kyläyhdistys.

Museoaitta (kuva:Tapani Mikkola)